Uudelleen innostuminen

Kuinka innostua aiheestaan aina uudelleen?

Tunnetko itsesi kyllästyneeksi koulutusaiheeseesi? Jos vastasit kyllä, olet jo ottanut askeleen ongelman ratkaisemiseksi. Joskus leipiintyminen voi hiipiä kimppuun niin salakavalasti, ettei itsekään sitä huomaa. Siksi kokeneenkin kouluttajan on hyödyllistä kerätä kurssilaisiltaan arviointilomakkeita. Niiden avulla on helpompi seurata omassa toiminnassa tapahtuvia muutoksia.

Ilmeinen ratkaisu kyllästymiseen on vaihtaa aina välillä koulutusaihetta. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollista tai järjestösi kannalta järkevää.

Järjestökoulutuksessa kouluttajan pitäisi jaksaa aina uudelleen innostua aiheestaan. Vaatimus voi tuntua kohtuuttomalta, mutta selittyy sillä, että vapaaehtoistoiminnassa, jota järjestötoiminta enimmäkseen on, uudet mukaan lähtijät pitäisi aina saada innostutettua aiheeseen. Osanottajat tilaisuudessasi tekevät järjestötyötä yleensä ilmaiseksi ja vapaa-ajallaan. Jollei heille synny kuvaa siitä, että toiminta on tärkeää/kiinnostavaa/hauskaa/ehdottomasti tekemisen arvoista, järjestösi toimintaa uhkaa pian näivettyminen.

Kyllästyminen aiheutuu siitä, että sinä olet tehnyt samaa asiaa liian monta kertaa. Niinpä sitä voi torjua kääntämällä ajatukset pois itsestä. Keskity kurssilaisiisi. Millaista osaamista he ovat tulleet tilaisuudesta hakemaan? Mitä opiskeltava aihe merkitsee heille? Tovi on jo vierähtänyt siitä, kun aikanaan rakensit kurssisuunnitelmasi. Teit sen silloin hieman erilaisia kurssilaisia varten. Mikä on muuttunut? Teetkö töitä sen eteen, että selvittäisit, mikä on oleellista niille ihmisille, jotka nyt tulevat kurssillesi? Pyydä yksi kurssilaisistasi viikko-pari kurssin jälkeen istumaan alas kanssasi ja ryhdy kartoittamaan, millaisia tiedon tarpeita hänelle kurssin jälkeen jäi. Tie uuteen innostukseen voi löytyä niistä merkityksistä, joita opetettavalla asialla on kurssilaisille.

Kadoksiin joutunutta mielenkiintoa voit myös palauttaa syventämällä omaa aiheosaamistasi. Kun sinulla on aina uutta sanottavaa, et itse kyllästy liian pian. Jos luulet, ettei aiheestasi voi saada lisää uutta osaamista, olet väärässä. Istu alas keskustelemaan parin muun järjestösi ihmisen kanssa ja pohtikaa yhdessä opettamaasi aihetta. Kun juttelet uusien ihmisten kanssa, saat uusia ajatuksia. Lisää sisältöä kurssillesi löytyy taatusti. Oletko sitä paitsi tarkistanut, ettei sanottavasi ole viime aikoina vanhentunut?

Yksi tie innostuksen herättämiseen on myös omien opetusmenetelmien kehittäminen. Laita kurssirunko uusiksi. Jos olet aikaisemmin opettanut pitämällä alustusta, toteutakin sama sisältö ensi kerralla parityönä. Jos olet teettänyt ryhmätöitä, vaihda ryhmätyömenetelmää. Suunnittele ja toteuta luottamusmieskurssi roolipelinä, jossa yksi esittää luottamusmiestä, toinen pomoa, kolmas työntekijää, jolla on henkilökohtainen ongelma. Esittäkää, miten ongelmatilanne työpaikalla ratkaistaan. Kun olet kokeillut kaikkia mahdollisia eri opetusmenetelmiä, keksi itse uusia. Kirjoita keksimistäsi uusista opetusmenetelmistä oppikirja ja muutu kuuluisaksi koulutusguruksi.